LECo-hanke luo omavaraisia energiayhteisöjä

Tänä syksynä käynnistynyt Centria-ammattikorkeakoulun koordinoima LECo-hanke auttaa pienikokoisia yhteisöjä omavaraisen energiahuollon luomisessa. Hanke lisää tietoisuutta energiatehokkuudesta ja mahdollisuuksista käyttää paikallista uusiutuvaa energiaa. Hankkeen kautta halutaan tuoda esiin myös energiaomavaraisuuden myönteiset vaikutukset yhteisön taloudelle.

Lohtajan Energiaosuuskunta on yksi kansainvälisen hankkeen testiryhmistä. Testausryhmiä on Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Irlannissa. Tavoitteena on, että hankkeen aikana luodut energiayhteisöt toimivat jatkossa omavaraisesti hyödyntäen paikallisia uusiutuvia energianlähteitä uuden innovatiivisen teknologian avulla. Nämä testiryhmät toimivat jatkossa esimerkkeinä tulevaisuudessa perustettaville energiayhteisöille.

LECo-hanke järjestää 13.12. Lohtajalla työpajan, jossa aiheena ovat muun muassa uusiutuvan energian vaihtoehdot, paikallisten energiavarojen käyttö ja Tekesin energiatuet. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Työpajan jälkeen on mahdollisuus käydä tutustumassa Lohtajan energiaosuuskunnan lämpölaitokseen. 

Työpajan ohjelma

Hankekoordinaattori ja kumppanit: Centria-ammattikorkeakoulu (Suomi), Western Development Commission (Irlanti), Luulajan teknillinen yliopisto (Ruotsi), Agentur für erneuerbare Energien (Saksa), Jokimukan kunta (Ruotsi), Udaras na Gaeltacha (Irlanti), Lohtajan Energiosuuskunta (Suomi), Norjan Arktinen yliopisto (UiT)

Toteutusaika: 08/2017–07/2020 

Rahoittajat: Pohjoinen periferia ja Arktinen -ohjelma ja Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) 


Lisätietoja:
projektipäällikkö Heidi Kanala-Salminen, p. 044 725 0241, heidi.kanala-salminen@centria.fi
ja TKI-asiantuntija Henna Ruuska, p. 040 596 3024,  henna.ruuska@centria.fi


   
Seuraa meitä somessa: