Venealan moduliopintojen kehittäminen käyntiin

 

Centria-ammattikorkoulu käynnistää uuden modulikoulutuksen vuoden vaihteessa, jonka tavoitteena on päivittää venealan ammattilaisten ICT- ja teknologiaosaamista. Koulutus järjestetään OKM:n tuen avulla. 

 Centrian TKI-koordinaattori Jouni Vähäsöyrinki kertoo veneteollisuuden koulutusohjelman tukevan yritysten kansainvälistä kilpailukykyä.

- Koulutus parantaa avainhenkilöiden tuotantoon, materiaalitekniikkaan, tuotekehitykseen sekä laadunhallintaan liittyvää teknologiaosaamista. Oleellinen osa koulutusta on omaan työhön tai yritykseen tehtävä kehittämisprojekti, jonka avulla hankittua tietoa ja osaamista sovelletaan välittömästi käytäntöön ja toiminnan kehittämiseen.

Koulutuspakettia suunnitellaan parhaillaan yhdessä alan yritysten kanssa, joiden tarpeet ovat koulutuksessa etusijalla. Osallistuvat yritykset kouluttavat myös omaa henkilöstöään.

 - Meillä Nautorille ja Balticilla on lippulaiva status. Pitääksemme tämän meidän on kouluttauduttava ja kehityttävä! kertoo Nautor’s Swan Marco Rintaniemi.

Koulutuksessa lähtökohtana on venealan toimihenkilöiden asiantuntijuuden syventäminen. Opintojaksojen luennoitsijoiksi halutaan saada kunkin aihealueen parhaat asiantuntijat ja näiden henkilöiden kartoittaminen on osa prosessia.

Venealan ICT- ja teknologiaopinnot ovat laajuudeltaan yhteensä 60 opintopistettä. Sisältö painottuu markkinointiin ja tuotantoon ICT-teknologiaa hyödyntäen. Koulutus on suunniteltu joustavaksi, työn ohessa suoritettavaksi. Monimuoto-opetus sisältää verkko- ja lähiopetusta, minkä lisäksi opintojaksoja on mahdollisuus suorittaa sekä projektioppimisen että työn opinnollistamisen avulla. Opinnot alkavat tammikuussa 2019 ja päättyvät joulukuussa 2020. Opetuskielenä on suomen ohella myös englanti ja ruotsi.

Moduliopintojen kurssisisältö julkaistaan syksyllä 2018 ja haku käynnistyy lokakukuussa 2018.

 

 

Lisätietoja koulutuksesta:

lehtori Kalle Myllykangas, p. 0447250332, kalle.myllykangas@centria.fi 
TKI-koordinaattori Jouni Vähäsöyrinki, p. 0447250251, jouni.vahasoyrinki@centria.fi

 

www.centria.fi/veneteollisuus

 


   
Seuraa meitä somessa: